Seminaaripäivä – valkokaulustyöläisten bingopäivä.
Mummoni oli kova bingoaja. Bingossa tapasi kavereita ja ilmassa oli aina hieman extrajännitystä – pois arkirutiineista. Kinkkubingo oli kauden kohokohta.
Osallistuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa
Nordic Busines Forum -tapahtumaan
– tähän härmäseminaarien kinkkubingopäivään.
Salissa kovaa melua, isoja valoja ja vieraina eri elämänalueiden rockstaroja – ja juontajanakin itse Richard Quest. Networking alueella tyylikästä ruokailua, mingelointia, chattailua ja twiittailua jazzbändin keinuttavassa rytmissä. Puitteet ovat kohdillaan innostumiselle, tuttujen tapaamiselle sekä ennen kaikkea helpoille ja hymyileville ihmiskohtaamisille tuntemattomien kanssa.
Sisällölläkin on merkitystä. Salin esityksissä draaman kaari vaihteli kokeneiden mestareiden konseptitarinoista koskettaviin ”pystyt mihin vain” -kertomuksiin. Kaikki esiintyjät ovat huippukokeneita ja/tai karismaattisia huippupuhujia. Toisaalta, kuivinkin professori muuttuu rokkikukoksi, kun hänet esitellään lavalle ACDC:n ”I’m T.N.T, I’m DYNAMITE!” jyristessä. Kannattaisi kokeilla yliopistossa.
Kunnon ameriikanmeininkiä. Bingo!
Sisällöllä on merkitystä, mutta pääasia on yhteinen kokemus tarinoista. Tarinoista, jotka kertovat yrittäjyydellä, johtamisella ja tekemisellä olevan suurempi merkitys kuin vain voiton tuottaminen.
En tässä liian tarkkaan läpikäy esitysten sisältöä. Esitysten tiivistelmät löytyvät järjestäjien sivustoilta sekä lukuisista twiiteistä, blogikirjoituksista ja varmaan Tubestakin.
Eivät varsinaisesti minun ykkösteemoja ja myönnänkin hieman leputtaneeni silmäluomia muutaman ilmastojutun aikana.
Muutama oma merkintä:Day1. Adam Grantin juttu oli hyvä (HS:n juttukin), mutta paras oli Stephane Garelli. Suosittelen Tubettamaan, sillä tällä kaverilla on vauhti päällä! Nämä olivat päivällä. Sitten oli pari tylsää tuntia ilmastonmuutosasiaa. Päivän päätti rockstaradialogi kun Richard Quest haastatteli Sir. Richardia (Branson) … erinomaisen lisänumeron pääsi heittämään Elina Koivumäki, joka yleisökysymyksensä aluksi (AdHoc yllytettynä) lauloi pari riviä ”Like a virgin’a”. Mainiota 😉 !
Day2. Taas hyvät esitykset (Rachel Botsman ja Patrick Lencioni) päivällä, iltapäivällä pari vaikuttavaa, mutta vähemmän kiinnostavia. Jos seminaareista pitää twiitata ainakin yksi oneliner, niin se olisi Lencionin jutusta löytynyt: ”conflict without trust, is just politics”.
Mutta kuten sanottua: puitteet ja esitykset ovat raami ja sisällöllä on merkitystä
– silti pääasia on yhteinen kokemus hyvistä tarinoista …ja optimismi. Bingo!
Muutama vinkki ensikertalaiselta ensikertalaiselle: