Analytiikkakoodarit ovat kasvaneet aikuisiksi #CAO

Osallistuin menneellä vappuviikolla Lontoossa kaksipäiväiseen Chief Analytics Officer -seminaariin. Twitterissä tapahtuma löytyy häshtagilla #CAOEurope.
Seminaarin järjestäjä CoriniumIntelligence oli itselleni uusi tuttavuus. Kannattaa tutustua heidän seminaaritarjoamaan, joka ainakin omasta mielestäni pyrkii tuomaan käytännönläheistä tulokulmaa strategian toteuttamiseen. Tässä Lontoon tapahtumassa oli mukana noin 100 osallistujaa, jotka verkostoituivat keskenään aktiivisesti, osallistuivat seminaarin ”round-table -keskustelupiireihin” ja kuuntelivat reilut parikymmentä esitystä liittyen data-analytiikkavetoisen toimintamallin ja kulttuurin rakentamiseen.

Intensiteetti oli kiitettävä ja yleisfiilis oli sellainen, että (ehkä jopa me koodaritaustaiset) analyytikot olemme kasvaneet sikäli suurella kriittisellä massalla aikuisiksi siten, että saamme aikaiseksi oman seminaarin, jossa ei keskustella pelkästään tilastotieteen menetelmistä. Kaikilla ei tietenkään ollut koodaritaustaa, mutta paljon oli kokenutta porukkaa vahvalla ”hands-on” taustalla. Illallisporukalla totesimmekin päivän annista tyytyväisinä, että

kukaan ei kertonut ”data is new oil” -ylätasoa tai
”tämän takia ja näillä menetelmillä teemme churn-analytiikkaa”.
Nämä asiat ovat jo selviä.

Omissa muistiinpanoissani parhaiden esitysten pääteemoja olivat:

  • What agility means in concept of analytics-driven culture?
  • Analytiikan kehitysportaat ja sudenkuoppien tunnistaminen
  • From Garage (POC, Single use-case) to Factory (People, Methods, Processes)
  • Analytiikan (CAO:n) rooli strategisessa uudistuksessa. Tunnista alueet, joissa uusi informaatio tuo korkean lisäarvon ja nopeat voitot … mitä osaamisia ja muita resursseja toteutus vaatii.
  • Definition of data monetization (value for IT, operationa, Business & Customers)
  • Agile learning process for personalisation
  • Eräs casetarina nelivaiheisesta (5v kestäneestä) kehityshankkeesta, jossa vaiheittain rakennettiin arkkitehtuuria siten, että analytiikan tekemistä siirrettiin keskitetystä kammiosta lähemmäksi asiakasrajapintaa. Tässä yhteydessä keskustelua analyytikon oikeudesta käyttää omia työvälineitä vs. arkkitehtuurin mukaiset työvälineet.

Aitoja kokemuksia analytiikkavetoisen toimintamallin ja kulttuurin kehittämiseen liittyvistä haasteista siis.

Lisäksi itselle oli erityisen ”hauska/päräyttävä” kuulla kuinka Mombayn pörssiin listautunut intialaisfirma perustaa personointikoneensa analyyttisen idean täsmälleen samaan logiikkaan kuten Arvotiedon ValueManager -konsepti on. Korealaistaustainen kaveri kertoi juttua hyvin samanlaisin kuvin ja sanoin, kuten itse teen 😉

Mutta tällaisiahan hyvät seminaarit ovat. Omat ajatusmallit saavat vahvistuksia kun ne täydentyvät uusilla ajatuksilla tai konsepteilla. Lisäksi lounailla, kahvitauoilla sekä illallisella pääsee keskustelemaan samanhenkisten kollegoiden kanssa.

Summa summarum: Suomessa on CDO:n rooli ja asiakaskokemuksen virittäminen ollut paljon esillä.

Dataintensiivisissä organisaatioissa
CDO:n aisapariksi tarvitaankin CAO, jonka tehtävä on
varmistaa kertyneen datamassan jalostaminen ja toiminnallistaminen.

…ja tätähän itse olenkin päässyt tekemään noin 20 vuoden ajan. Nimike on aina ollut konsultti tai kehityspäällikkö. Nyt tehtävä ja vastuualue alkaa kirkastumaan, kun ala kasvaa aikuiseksi.

Corinium järjestääkin seuraavan seminaarin otsikolla ”Chief Data & Analytics Officer week 2017” syyskuussa 2017, Amsterdamissa. Uskallan suositella.

Cheers 😉

Top